Yhteinen kotimme, yhteinen perheemme
Elokuussa 2014 löysin meille kodin! Kaupat onnistuivat ja muutimme toiselle paikkakunnalle lasteni ja avomieheni kanssa. Lasten isän luokse tuli matkaa viitisenkymmentä kilometriä. Mielestäni välimatka oli sopiva. Entisen 60 neliön sijasta nyt meillä oli 95 neliön kämppä jossa olisi muksuille oma huone ja tilaa kasvattaa kolmea lasta.
Oman asunnon myötä muutimme virallisesti yhteen avomieheni kanssa ja suhteemme muuttui virallisemmaksi. Olemme puhuneet kihloista ja avioliitosta. Molemmat olemme olleet sitä mieltä ettei tarvitsisi mennä naimisiin ennen kuin olemme olleet yhdessä tarpeeksi kauan. Itse en halua enää kiirehtiä avioliittoon. Vaikka rakastamme toisiamme ja haluamme olla yhdessä, emme näe tarpeelliseksi muuttaa suhdettamme erilaiseksi. Olemme suullisesti lupautuneet toisillemme emmekä tarvitse siihen sormuksia tai muuta. Yhteiset tatuoinnit voidaan joskus ottaa 🙂
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani sielunkumppanini kanssa. Vaikka kummallakin on omat huonot tapansa, niin silti jaksetaan katsella toisiamme ja kertoa tunteistamme avoimesti. Keskustelumme onkin kaikki kaikessa. Ex-mieheni oli mies, joka ei kauheasti tunteistaan kerro eikä muutenkaan pahemmin keskustellut syvällisesti. Tapio sen sijaan on ihan toistamaata. Eli juuri samanlainen kuin minäkin. Jos pyytäisimme toisia kuvailemaan meitä niin ainakin puhelias, sosiaalinen ja äänekäs kuvailisi meitä kumpaakin. Tämän takia ehkä viihdymmekin toistemme kanssa.
