Tämä on minun elämäni, ei muiden
Tällä hetkellä nautin kahdenkeskeisestä ajasta 2kk ikäisen tyttäreni kanssa. En voi sanoa että tästäkään niin älyttömästi nauttii mutta kelpaa kyllä kun tietää että vanhemmat lapset tulevat huomenna isänsä luota. Idea blogin kirjottamisesta on jo ollut kauan mielessä, mutta ikinä aikaisemmin en ole ajatusta pidemmälle päässytkään. Nyt meinasin, että eiköhän tässä elämässä ala olemaan jo aika paljon asioita, joita haluan jakaa myös muille.
Viime vuodet ovat olleet melko tapahtumarikkaita ja nyt jos sitten alkais elämä pikkuhiljaa tasaantumaan. Olen kokenut lapsen syntymän (x3), naimisiin menon, hyvän sekä huonon avioliiton, uuden työpaikan, avioeron, uuden suhteen, elämäni rakkauden yms. Menneenä vuotena näistä asioista tapahtui suurinosa.
Marraskuussa 2012 tapasin tulevan avopuolisoni työpaikan pikkujouluissa laivalla. Ennen sitä päivää en uskonut pystyväni ajattelemaan itseäni sen vertaa, että uskaltaisin jättää mieheni ja muuttaa elämäni kokonaan. Kun sitten tapasin ”Tapion”. Olin jutellut terminaalissa työkaverini kanssa, joka kertoi eroavansa miehestään, vaikka heillä oli yhteinen lapsi. Tämä sai minut ajattelemaan myös omaa avioliittoani. Avioliittoni oli jo alusta asti ollut omasta mielestäni virhe. En edes tiedä miksi lopulta ajauduin siihen. Todennäköisesti esikoiseni takia. Se vain kuului elämään mennä naimisiin lapseni isän kanssa, vaikken edes kokenut rakastavani häntä tarpeeksi elääkseni hänen kanssaan loppu elämääni.
Tämä reissu muutti elämäni täysin. Löysin ihmisen, joka on samanlainen kuin minä ja joka tykkää samoista asioita. En tiennyt että sellaisen ihmisen löytäminen olisi mahdollista.
Olin täysin rakastunut ”Tapioon”. Yritin käydä töissä, pitää huolta lapsistani ja samalla pähkäillä mitä minä tekisin elämälläni! En enää pystynyt palaamaan menneeseen ja unohtamaan omia tunteitani. Olen aina ajatellut muiden etua unohtamalla näin oman itseni. Se loppuisi nyt! Totta kai tajusin, että pitäisi miettiä mikä olisi myös lasteni kannalta paras, unohtamatta kuitenkin itsenäni.
Alkuvuosi 2013 oli sekavaa aikaa. Kotona keskusteltiin avioliiton tulevaisuudesta, jonka tiesin kyllä olevan turhaa. Halusin vain selvittää lasteni asiat. Mieheni teki selväksi ettei alkaisi viikonloppuisäksi, ei nyt eikä koskaan. Oli vaikeata päästä yhteisymmärrykseen. Lopulta päädyimme siihen, että tulisimme pitämään lapsia vuoroviikoin.
Erosta oli erittäin vaikea puhua kellekkään. Äidilleni ja siskolleni kertoessa he reagoivat asiaan raskaasti. Itse tiesin asioiden kaikki puolet ja näin en nähnyt muuta vaihtoehtoa. Tapiota lukuunottamatta muut eivät ole selvillä eron kaikista syistä. Ja parempi niin. Emme erossa syytelleen kumpaakaan osapuolta koska syytä löytyi kummastakin. Miehelleni ero ajatukset tulivat kuitenkin ihan puskista. En osannut edes ajatella että hän ajattelisi minun olevan hänen elämänsä nainen.
Lopulta päädyin kaksioon asumaan Tapion ja vuoroviikoin lasteni kanssa. Tapiosta tuli koko ajan isompi osa elämääni. Eikä aikaakaan kun rakas tyttäreni ilmoitti olemassaolostaan. Asia ei meille ollut yllätys, mutta kun raskaus tuli selville , ahdistuin siitä, mitä muut tästä ajattelevat. Ero, uusi suhde ja nyt vielä raskaus. Mitä minun päässäni oikein liikkuu?! Näin varmasti ajattelivat myös muut. Ajatukseen ei varmasti ollut helppo tottua ja olen pahoillani, että läheiseni joutuivat kestämään minua. Mutta tämä on minun elämäni, ei muiden.
